Puhuminen auttaa!

Joskus voi tuntua siltä, että maailma kaatuu päälle. Koulu ei innosta, kotona tulee riitaa, ihmissuhteet ovat solmussa. Ikäviä asioita ei kannata hautoa: puhuminen, kirjoittaminen ja toisten ihmisten seura auttavat usein. Ja rukoillakin voi.

Työntekijällä on aikaa sinulle

Tuntuuko, että nyt pitäisi jonkun kanssa jutella? Voit ottaa yhteyttä kehen vain meistä työntekijöistä hyväksi katsomallasi välineellä. Voit vaikka soittaa, laittaa viestiä jollain välineellä tai ottaa hihasta kiinni koulun käytävällä tai nuortenillassa. Usein lyhyt juttutuokio järjestyy hyvinkin nopeasti. Pidempää keskustelua varten on hyvä varata erillinen aika. 

Seurakunnan työntekijä on lain mukaisesti vaitiolovelvollinen kanssasi käsitellyistä asioista.

Eri auttamiskanavia

Koululainen ja opiskelija voi lähestyä oman oppilaitoksen terveydenhoitajaa, koulukuraattoria, koulupsykologia tai oppilaitospappia. Yhteystiedot löydät helpoiten oppilaitoksesi kotisivuilta.

Tekstaritupu vastaa tekstiviesteihin, Nettitupu selaimella kirjoitettuihin viesteihin.

Facebookissa voit keskustella oman seurakunnan työntekijän lisäksi myös Kirkon palvelevassa chatissa. Chat-huone on auki arkisin klo 12-20.

Jos päivystäjät ovat varattuja, voit viestiä yksityisesti myös Palvelevan netin kautta.

Keskusteluapua tarjoaa myös Palveleva puhelin, joka päivystää joka päivä kello 18 alkaen. Palvelevan puhelimen numero on 010190071.

Rukous

Rukoileminenkin voi auttaa ja tuoda lohtua. Jumalaa voit lähestyä millä sanoilla vain, mutta jos omat sanat tuntuvat pakenevan niin voit käyttää vaikkapa näitä sanoja.

Jumala, minusta tuntuu kurjalta. Elämä ei mene niin kuin suunnittelin, olen yksinäinen ja eksyksissä. En oikein tiedä, mitä tehdä tai sanoa. 

Jeesus, sinä kuljit ihmisen tietä. Sinä tiedät millaista on, kun suru tai kipu vaivaavat. Anna minulle voimia sanoittaa omaa tuskaani. Auta löytämään kuuntelija. Auta olemaan rehellinen. 

Jumalan Pyhä Henki, Sinä joka teet uudeksi ja eläväksi. Auta minua katsomaan tulevaisuuteen toiveikkaasti. Luo minussa uutta rohkeutta elää elämääni. 

Kiitos Taivaan Isä, että olet luvannut kuulla minua. Jään hyvien lupaustesi varaan. Tätä kaikkea rukoilen Jeesuksen nimessä. Aamen.